Taloudellisesta riippumattomuudesta

Kun yrittäjävuosia on nyt takana kaksikymmentä, alan paitsi oivaltaa ettei 60-100 tunnin työviikoissa ole mitään järkeä, niin myös oppia muuttamaan kurssiani.

Työtunteja ei voi kasvattaa loputtomasti, eikä itseään monistaa.
Yrittäjän tulot eivät aina kasva samassa suhteessa tehtyihin työtunteihin, mutta itsensä kuluttaa helposti loppuun kellon ympäri tehdyillä työpäivillä.

Viime vuosina olen kehittänytkin työtäni etäyrittämisen suuntaan, kohti passiivisia tuloja ja paikkariippumattomuutta.

 
Tässä postauksessani on hiukan taustojani, sekä ajatuksiani passiivisten tulojen hankkimisesta matkalla kohti taloudellista riippumattomuutta.

Bloggaus on yksi keino vapaampaan elämään, taloudellinen riippumattomuus antaa. mahdollisuuden keskittyä tekemään sitä mitä oikeasti haluaa, siellä missä haluaa.

 

Gili Trawangan, Indonesia

Yksi etätyömaisemistani viime vuosilta

 

Vaikka kirjoittaminen ei olisikaan päätyösi, voit silti jakaa omaa osaamistasi ja asiantuntemustasi blogin avulla ja palvella näin useita asiakkaitasi yhtä aikaa.
Blogi mahdollistaa myös muiden e-tuotteiden, kuten vaikkapa verkkovalmennuksien lanseeraamisen ja myymisen.

Tämä teksti sisältää myös kaupallisen yhteistyön blogivalmentaja Tiia Konttisen kanssa.
Tiian koulutus on ollut itselleni apuna viimeisen kahden vuoden aikana, kun olen kehittänyt yritystoimintaani paikkariippumattomaan suuntaan ja hypännyt täysiaikaiseksi nomadiksi ja etäyrittäjäksi.
 

Minimaattori

* Teksti sisältää kaupallisen yhteistyön blogivalmentaja Tiia Konttisen kanssa. 

Ovatko taloudellinen riippumattomuus ja minimalistinen elämäntapa ristiriidassa keskenään?

Mielestäni eivät, – päinvastoin, taloudellinen riippumattomuus on toisinaan melkeinpä edellytys elämän hidastamiselle. Mikä parasta, minimalistin kulutustottumuksilla hitaaseen elämään pääsee käsiksi paljon nopeammin kuin sellainen, joka haluaa viettää materiaalista luksuselämää.

View original post 1,319 more words

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s